Löydetyissä elokuvissa on erityisiä nautintoja – siellä on voyeuristinen viehätys katsoa jotain, joka näyttää salaiselta, käsitteellisiä ideoita, joista elokuvantekijät voivat vain päästä eroon tässä muodossa ja mahdollisuus erikoistehosteisiin, joilla on sekä vaikutusta että sairastavaa. V/H/S Sarja on taitava tutkimaan niitä, ja elokuvien antologiamuodossa on tilaa elokuvantekijälle esitellä omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan. V/H/S 99, franchising-sarjan uusin versio, ei ole poikkeus, sillä viisi segmenttiä vaihtelevat laadultaan mutta onnistuvat tarjoamaan jotain nautittavaa matkan varrella.
Paeta Sarjan toistaiseksi historiassa V/H/S 99:lle ei ole olemassa mitään yksittäistä kaavaa, vain stop-motion-animaatioshortseja, jotka on luonut yksi Tyler MacIntyren ohjaaman”The Gawkers”-osan hahmoista. Tapaamme teini-ikäisiä kameran takana ja”Gawkers”-elokuvassa vasta elokuvan loppupuolella, mutta elokuvan avaa vahvasti Maggie Levinin ohjaama”Shredding”.”Shredding”on hauska sekoitus 80-luvun ja 80-luvun musiikkivideotyylejä, jahdattuaan ryhmä teini-ikää, jonka tehtävänä oli soittaa esitys maanalaisessa paikassa, joka oli katastrofipaikka vuosia sitten viimeksi siellä soittaneelle bändille. 90-luvulla myös zombeja. Se on vähemmän pelottava, mutta loistava tapa päästä selkeästi 90-luvun lopun tunnelmaan. V/H/S 99 käy. Seuraavana on Johannes Robertsin ohjaama”Suicide Bid”-tarina tytäryhtymästä, joka on mennyt pahasti pieleen, kun lupauksen on pakko viettää yö elävältä haudattuna arkkuun. Voit luultavasti arvata, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta sanotaanpa, että kaikki on hauskaa ja hauskaa, kunnes vanha kihlas päättää nousta mudan alle. Flying Lotus-segmentti,”Ozzy’s Dungeon”, on seuraava ja on yksi parhaista V/H/S 99:stä. Seuraamme Double To dare/Legends of the Hidden Temple-tyylistä esitystä, joka menee pahasti pieleen nuorelle kilpailijalle. Sitten segmentti saa karkean käänteen, mikä tekee siitä surrealistisen koston painajaisen (jossa on paljon sisäelimet ja sisäelimet). Erityisesti tämän segmentin toteutus ja suunta erottavat sen muista – se tuntuu selkeältä, keskittyneeltä ja hauskalta siinä mielessä, että vain V/H/S 99 segmentti pystyy. ”Ozzy’s Dungeon” käyttää parhaansa mukaan rajallisen ajan tehdäkseen vaikutuksen. Tuloksena on jotain edellisen jakson”Storm Drain”-elokuvan kaltaista. Se on erinomainen elokuvantekijän showcase, joka melkein purskahtaa elokuvasta potentiaalia ja voimaa.
